tiistai 18. elokuuta 2009

Kantoliinahame

Millikissalan kortteli sai uuden pennun. Naapuriin muutti Sulo, joka tässä sanoo päivää 4-vuotiaan omalle Valkokinuskille.
Ostin jokunen aika sitten kantoliinanpätkän, josta oli tarkoitus tehdä rengasliina. Kyseessä oli alun perin musta-valkoinen Didymos indio, joka oli värjätty oranssilla ja katkaistu noin 2,5 metrin mittaiseksi. Liina tuntui kuitenkin lopulta liian paksulta ja jäykältä rengastettavaksi - sen sijaan siitä tuli erinomainen hamekangas.
Rouva esittelee tässä hametta, jonka ompelin Ottobren kaavalla (joku vuoden 2007 lehti muistaakseni). Helman jätin suoraksi, siinä on kantoliinan alkuperäinen reunakanttaus. Vetoketju tuli vahingossa sivusaumaan, koska leikatessa sattui pieni ajatusvirhe, mutta hyvinhän se tuohonkin sopii.
Oranssi väri tuntui vähän turhan persikkaiselta, joten värjäsin hameen vielä lopulta uudelleen ruusupuun punaisella Dylonilla. Tästä taisi tulla uusi lempihame.

2 kommenttia: