maanantai 1. kesäkuuta 2009

Solarigrafiaa

Toissa talvena tutustuin eräällä kansalaisopiston kurssilla solarigrafiaan. Se onkin mukavaa vaihtelua digikameralla päättömästi räpsimiseen. Tässä tekniikassahan siis tehdään kamera esim. filmipurkista tai kaljatölkistä, ladataan se valokuvapaperilla ja kiinnitetään kamera sopivaan paikkaan kuvaamaan mieleiseksi ajaksi, vaikka vuorokaudeksi tai vuodeksi. Valottunut paperi skannataan ja kuvaa voidaan sitten tietokoneella käsitellä.

Sain kurssin opettajalta vähän valokuvapaperia mukaan, ja nyt sitten lopulta sain aikaiseksi ladata pari filmipurkkikameraa. Se onkin mukavan haasteellista pimeässä vessassa - pimiötä ei meillä kotona satu olemaan. Kovin malttamaton tietysti olin ja maltoin antaa kameroiden kuvata vain reilun vuorokauden (28.-29.5.) verran, mutta olipa jo siinäkin ajassa jotain paperille tarttunut. Ensimmäisen pilasin irrottaessani paperia kamerasta, paperi repesi ja lohkeili niin, ettei sitä saanut kunnolla skannattua. Toisen kanssa olin sitten varovaisempi, joten lopputulostakin jo syntyi. Tässä meidän autotalli-varastorakennus kuvattuna filmipurkkikameralla:

2 kommenttia:

  1. Oi, tuo solarigrafia (vai solarografia) kiehtoo kovasti. Vaikuttaa tarpeeksi helpolta, mielenkiintoiselta ja lopputulos yllättää varmasti joka kerta, niin hyvässä kuin pahassakin :).

    Osaatko sanoa, mitä tuo valokuvapaperi on, ja mistä sitä voi hommata? Googleen kun laittaa hakusanaksi "valokuvapaperi", saa tulokseksi vain niitä papereita, joille voi tulostaa digikuvansa. Siitä tuskin on kyse? :o

    VastaaPoista
  2. En itsekään tarkkaan tunne näitä papereita, enkä ole sellaisia itse siis koskaan hankkinutkaan, koska sain vanhoja arkkeja kurssin opettajalta. Kyseessä ovat kuitenkin käsittääkseni juuri ne valoherkät paperit, joille pimiössä valotetaan filmiltä (negatiivilta) kuvia. Tietokoneen tulostinpaperit eivät siis tosiaan toimi tässä hommassa :) Saamani paperit oli pakattu tällaisen tuotteen laatikkoon: http://www.ilfordphoto.com/products/product.asp?n=21&t=Photographic+Papers

    VastaaPoista